Kohti jenkimpää tyyliä?

Meillä Suomessa usein kuullaan puhuttavan "jenkkihymystä" tai "Hollywood-hampaista", eikä ihme, Yhdysvallat loistaa valtamediassa hampaillaan. Sauli Niinistön ja Donald Trumpin kohtaamisessa Washingtonissa miehet seisovat vierekkäin mutta vain toisen hampaat erottuvat edukseen, valitettavasti Suomi jää tässä taistossa selvästi kakkoseksi. Hampaiden estetiikka koetaan hyvin erilailla eri kulttuureissa ja yksilöiden välillä, me suomalaiset olemme ehkä hieman vaatimattomia, emmekä halua erottua joukosta häikäisevän valkealla hymyllä. Muutoksen tuuliakin on kuitenkin havaittavissa, ja nimenomaan nuoremmassa sukupolvessa.


Laminaatit ovat eräänlaiset posliinikuorikot, jotka liimataan oman - maltillisesti hiotun hampaan pinnalle. Laminaattien avulla saadaan korjattua esimerkiksi pieniä asento- ja värivirheitä hampaissa. Laminaatti voidaan valmistaa yhteen tai useampaan hampaaseen, aina potilaan tarpeen ja toiveiden mukaan.

Potilastyössäni olen tehnyt lukuisia laminaatteja, mutta en vielä ikinä kunnon "jenkkihymyä". Aina tavoitteena on ollut luonnollinen lopputulos, joka ei hypi silmille, on vaalea mutta ei valkoinen. Ja kauniitahan niistä hampaista tulee, ja hyvin luonnollisia. Useampien laminaattien valmistus on kallista ja ehkä siksi suurin osa potilaista on myös keski-ikää lähestyviä naisia ja miehiä. Nuoria sen sijaan kiinnostaa luonnottomankin (tässä luonnoton ei tarkota negatiivista vaan yksinkertaisesti niin vaaleaa hammasta, ettei sellaisia luonnostaan ole) vaaleat hampaat ja millilleen järjestyksessä oleva hammasrivi, kustannukset vain eivät useinkaan sovi nuoren lompakolle, joten päädytään edullisempiin vaihtoehtoihin.


Rita Niemi-Manninen ja Sofia Belorf ovat esimerkkejä suomalaisista julkisuudenhenkilöistä, joilla hymy on jenkkityyliä. Hampaat ovat kauniit ja näyttävät, sekä oikeasti valkoiset - ei vain luonnollisen vaaleat. Molemmille naisille näyttävä hymy kuitenkin sopii hienosti, eikä ole ollenkaan yliampuva. En myöskään usko, että he ovat saaneet negatiivisia kommentteja hampaidensa tähden, päin vastoin? Ehkä tämä on siis suunta mihin olemme menossa, julkisuuden henkilöt omalla esimerkillään näyttävät huolitellumpaa lookia myös hampaiden suhteen. Kansa seuraa perässä, hieman hitaammin.